Ystävänpäivä Vene 17 Båt - messuilla on myös naisten päivä

2.2.2017

Vene 17 Båt -messut 10.–19.2. Messukeskuksessa Helsingissä teemoittaa arki-iltojaan. Maanantaina 13.2. juhlitaan 100-vuotiasta Suomea. Satojen uusien veneiden lisäksi messuilla on esillä veneveistäjien puuveneitä sekä kunnostettuja klassikko- ja mahonkiveneitä mm. presidenttien veneet Kultaranta ja Kultaranta II. Venemessuilla kerrotaan maanantaina veneiden tarinoita, vinkataan historiallisista veneilykohteista ja perehdytään elävään puuveneperinteeseen.

Arki-iltaisin maanantaista perjantaihin messut on avoinna klo 20 asti. Tapahtumassa on teemailtoja: maanantaina 13.2. Suomi 100 vuotta, tiistaina 14.2. Ihanat naiset kannella, keskiviikkona 15.2. Windy Day ja torstaina 16.2. Ilta kalassa. Näinä päivinä on aina teemaan liittyvää ohjelmaa ja messuille pääsee kello 17 jälkeen edullisesti 13 euroa maksavalla iltalipulla.

Yksi venemessujen valokuvanäyttelyistä on Horisontti Suomi 100 juhlanäyttely. Valokuvanäyttely kunnioittaa itsenäisen Suomen meriluontoa, saaristokulttuuria, purjehdusta ja merenkulkua. Eteläisen sisäänkäynnin aulassa olevan näyttelyn teokset ovat myös myynnissä.

 

Presidenttien kunnostetut veneet

 

Suomen ensimmäiset Presidentit Ståhlberg, Relander ja Kallio ovat käyttäneet Kultaranta ja Kultaranta II veneitä Naantalin Kultarannan vesillä.  Turussa Andoksen veistämöllä vuonna 1921 veistetty Kultaranta löytyi muutama vuosi sitten yllättäen rantavajasta huonossa kunnossa. Ismo Postareff on tehnyt ison työn ja kunnostanut veneen näyttelykuntoon. Kultaranta II on porvoolaisen Wileniuksen telakan vuonna 1928 veistämä vene. Sen on kunnostanut Anderssonin veistämö Aatos Erkon tilauksesta. Vene kuuluu Suomen Merimuseon Kotkan kokoelmiin.

 

Viime vuonna messulla esiteltiin raatona Ruotsista löytynyt Turun Veneveistämön Gilbert von Rettigille veistämä int. 5.5 Skylark pursi. Nyt samainen Helsingin Olympialaisiin 1952 valmistunut vene on täysin entisöity. Osastolla esitellään myös täysin kunnostettu ruotsalainen keskimoottorilla varustettu Forslund-tuulilasivene 1950-luvulta.

Maanantaina 13.2. klo 18 Risto Salmia Mahogany Yachting Society ry:stä kertoo esillä olevien  historiaveneiden tarinat.

Puuveneitä ja veneveistäjiä, perämoottorivene 100 vuoden takaa 

Puuveneveistäjät ry:n yhteisosastolla on yksitoista upeaa puuvenettä, sekä moottori- ja purjeveneitä että jollia. Veneet ovat uustuotantoa tai vanhempia kunnostettuja veneitä. Ne ovat seitsemän veneveistämön taidonnäytteitä. Osastolla tapaat myös veneveistäjiä ja saat heiltä tarkempaa tietoa veneistä. 

Perämoottorimuseo tuo venemessulle vanhan ainakin sata vuotta vanhan mahonkisen perämoottoriveneen, jonka alkuperästä ei ole tällä hetkellä tietoa. Museo toivoo, että venemessuilta saataisiin valaistusta perämoottoriveneen alkuperästä.  Osastolla on myös perämoottoreita 100 vuoden takaa. 

Loki-kahvilassa historian havinaa

Venemessujen Loki-kahvilassa kuullaan maanantaina 13.2. klo 12 ja 14 Jäänmurtaja Tarmon telakoinnista. Suomen merimuseon vene- ja laivamestari Juha Puustinen kertoo museolaiva Tarmon kunnostuksesta Suomenlinnassa. Suomalaista puuveneperinnettä vaaliva Puuvenekeskus esittelee toimintaansa klo 13.00 ja 17.30. Elävästä puuveneperinteestä keskustelevat klo 18.00 Leena Marsio Museovirastosta ja veneenveiston opettaja, venemestari Erkki Lönnqvist. Silloin kuullaan, miten Unescon tasolla pyritään tekemään näkyväksi puuveneisiin liittyvää elävää kulttuuriperintöä. Loki-kahvilan ohjelmasta vastaa John Nurmisen Säätiö.

Suomi 100 ja Göran Schildt 100

Suomen itsenäisyyden juhlavuotena tulee kuluneeksi myös 100 vuotta  matkakirjailijan ja Välimeren kulttuuriin perehtyneen Göran Schildtin syntymästä. Hänen taidokkaat ja viihdyttävät teoksensa purjehduksista ympäri Välimerta Daphne-purjeveneellään ovat maailmankuuluja. Sunnuntaina 12.2. klo 12 hänen puolisonsa ja purjehduskumppaninsa Christine Schildt kertoo Kreikan kodistaan Leroksen saarella sekä yhteisistä purjehdusretkistään. Christine ja Göran Schildt perustivat aikoinaan säätiön vahvistamaan Suomen ja Kreikan kulttuuriyhteistyötä ja rakentamaan siltaa purjehtijoille Pohjoismaiden ja Välimeren välille. Säätiön tuella on järjestetty jo seitsemän kertaa kansainvälinen Göran Schildt -muistopurjehdus. Magnus Lindberg valottaa ensi syksyn kahdeksannen GS-regatan suunnitelmia ja antaa neuvoja tämän vuoden juhlaregattaan mukaan haluaville. Hän on myös valinnut nähtäväksemme makupaloja valtavasta Göranin kuva-arkistosta. Suomalaisvene SeaDiana on ollut mukana muistopurjehduksilla joka kerta ja kuulemme aluksen kipparilta Hannu Rajalalta hänen regattakokemuksistaan. Tilaisuuden juontaa Leena Tamlander ja Jarmo Ratinen.

 

Kesä alkaa venemessuilta

 

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 17 Båt esittelee 10.–19.2. Messukeskuksessa Helsingissä veneitä eri kokoluokissa. Esillä on satoja veneitä soutuveneistä huvijahteihin. Messuilla on laaja valikoima moottoriveneitä, jotka sopivat mökkirantaan tai päiväretkeilyyn. Messuilla voi tutustua veneiden lisäksi laajaan veneilytarvike- ja varustetarjontaan. Esillä ovat myös vesiharrastukset ja kalastus sekä veneiden kunnostus.

Ohjelmapisteet tarjoavat elämyksiä ja tietoa; upeita veneilytarinoita Purjehdussatamassa, vauhdikkaita esityksiä Uusi Aalto -alueella, huikeita kalajuttuja Rapala Kalatakuu Jättiakvaariolla ja käytännön vinkkejä veneen huoltoon Venemestarin telakalla. Venemessujen ohjelma löytyy www.venemessut.fi

Liput:
Aikuiset 18 e, iltalippu ma-to klo 17 jälkeen 13 e
Lapset (7-15v), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 e
Perheliput (max 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 e
Ryhmälippu (väh 10 hlöä) 11 e/hlö

Pääsyliput edullisemmin etukäteen ennen 10.2. verkkokaupasta shop.messukeskus.com
16 e / 10 e / 36 e

Aukioloajat
perjantai 10.2. klo 14-18
la-su 11.–12.2. klo 10-18
ma-pe 13.–17.2. klo 11-20
lauantai 18.2. klo 10-18
sunnuntai 19.2. klo 10-17

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 17 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 10.–19.2.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Venemessut järjestetään nyt 48. kertaa. Vuonna 2017 venemessut tuo esille Suomen Meripelastusseuran toimintaa. Pääyhteistyökumppani on Volvo Car Finland Oy Ab.

« Takaisin