Suomen MM-rallin nelivetomiehet mallia 2024, kartturi Toni Raiski(vas.) ja ykköskuljettaja Ville Hautamäki. (Kuva: AKK)

Suomen MM-rallin nelivetomiehet mallia 2024, kartturi Toni Raiski(vas.) ja ykköskuljettaja Ville Hautamäki. (Kuva: AKK)

Ville Hautamäelle nelivetomestaruus

7.8.2024

Suomen MM-rallin yhteydessä viime viikonloppuna ajettiin myös kansallisista Vetomies -titteleistä.

  Viime vuonna neljännen peräkkäisen rallin Suomen mestaruuden Mitsibishillä kurvaillut Alajärven Ville Hautamäki näytti kyntensä myös vaativassa Nelivetomies -rallissa. Nelivetomies -titteli napsahti Hautamäelle ja kartturin pestistä vastanneelle Lapuan Toni Raiskille yli kahden minuutin marginaalilla.

  Vetomiehet ajoivat perjantaina viisi erikoiskoetta ja ralli jatkui lauantaina kolmella kiirustaipaleella. Viimeinen erikoiskoe oli Jyväskylän ralliin paluun tehnyt, monien mestareiden mielestä koko rallin MM-sarjan vaativin 33-kilometrinen pelottavan nopea Ouninpohja.

  -Olin ensimmäistä kertaa mukana Jyväskylän Vetomies rallissa. Uskomatonta, mutta en ole koskaan aiemmin ajanut rallia noilla teillä. Ehkä Laukaan pätkää olen joskus jossakin muodossa ajanut, avasi ralliteitä 20 vuotta kolunnut alajärveläinen.

  Hautamäki siirtyi nelivetoisten vetomiesten piikkipaikalle toisella erikoiskokeella, eikä siitä sen jälkeen luopunut. Tänä vuonna aiemmin vain Pohjanmaa-rallissa kilpaillut Hautamäki viihtyi Jyväskylän teillä, mutta olisi välillä kaivannut lisää uskallusta kaasujalan käyttöön.

  -Välillä tuli niin rankka ukkossade, että kilvanajo piti jättää siihen ja odottaa kuivempaa osuutta. Ruuhimäen pätkän olisi voinut tulla paljon kovempaa. Auto ei edes kunnolla loikannut hyppyreissä, mutta siitä huolimatta ajoimme pohja-ajan.

Rankka reitti

Toisena kisapäivänä ennen viimeistä, Ouninpohjan erikoiskoetta Hautamäki on nelivetomiesten johdossa reilulla 1,5 minuutilla. Pientä teknistä murhettakin oli mahtunut matkaan.

   -Kaasu jäi päälle ja vauhtia piti ahdistaa jarrulla. Hyvin kuitenkin tultiin ja johtopaikka oli turvallinen, mutta Ouninpohjan vaikeus oli tullut esille jo nuotittaessa. Se vain on niin vaikea pätkä, Hautamäki totesi.

  -Kilpa-autolla totesin, että nuotti oli ylikova. Oli paljon paikkoja, joihin olin tehnyt liian nopean nuotin. Jouduin käyttämään paljon jarrua. Pätkän loppuosan pikkutiellä huomasin, että jarrut olivat aivan lopussa. Ei se pätkä varmaan muillekaan ollut helppo, kun pystyimme kasvattamaan eroa muihin.

  MM-rallin rankka reitti näkyi keskeyttäneiden listalla. Nelivetomiehiin starttasi 16 autokuntaa ja matkan varrelle jäi kymmenen autoa.

  -Vetomies oli raskas, mutta mukava kokemus. Tuli tämäkin kisa nähtyä ja kaikki meni niin kuin pitikin. Voitto tuli. Toni on ollut Vetomiehissä aiemmin ja nyt tuli Tonille värisuora täyteen, Hautamäki heitti kartturin suuntaan.

 

                                                                              Teksti: JiiVee Korpela

« Takaisin