Uusi kirja paljastaa sanojen kiehtovat kohtalot
29.5.2024
Jokapäiväisessä puheessa käytetään sanoja, jotka ovat peräisin antiikin kreikasta tai latinasta. Osa sanoista on säilyttänyt muotonsa, mutta joskus sana on muuttunut kokonaan tunnistamattomaksi tai sen alkuperäinen merkitys on hämärtynyt. Näihin muutoksiin ovat vaikuttaneet moninaiset sattumukset ja inhimilliset tekijät.
Mitä tekemistä akatemialla on lapsenryöstön kanssa? Miksi byrokratia ja villakangas ovat lähisukulaisia? Minkälaista glamouria on oppineisuudessa ja mitä barbaarista raparperissa? Entä millainen vaiva on dysania?
Nova fata verborum kertoo sanojen kohtaloista tuhansien vuosien aikajänteellä. Latinan kielen dosentti ja suomalaisen latinantutkimuksen grand old man Reijo Pitkäranta kokoaa teokseen yleissivistävää ja hauskaa tietoa suomen kielen sanoista. Teos erittelee lähes seitsemänkymmenen arjesta tutun sanan taustoja ja osoittaa, että sanojen merkityksiä tunteva saa enemmän irti kielestämme. Teos pureutuu syvälle merkitysketjuihin ja kertoo erikoisista sattumuksista kielen historiassa.
Vuosisatojen saatossa sanojen merkitykset muuttuvat. Nova fata verborum selventää kielen historiassa syntyneitä mutkia. Kirjasta selviää esimerkiksi, mitä tekemistä juristilla on keittojen ja kastikkeiden kanssa sekä mitä Carl von Linné kylvi Uppsalaan vuonna 1750. Entä millainen tauti on diplomaattinen sairaus ja mitä pitää sisällään Pariisin maailmannäyttelyssä 1867 esitelty norjalainen munakas?
”Termin synty voi johtua erinäisistä sattumuksista joko mytologian maailmassa tai todellisessa elämässä. Lähtökohtana on saattanut olla esimerkiksi jokelteleva lapsi (paavi), lastaan imettävä äiti (galaksi) tai lääkärin vastaanotolle tullut potilas (stetoskooppi).”
Teos on uudistettu ja laajennettu laitos teoksesta Fata verborum (2020).
