Liikenteessä liikkuu paljon ihmisiä, jotka käyttävät erilaisia liikkumisen apuvälineitä. Fyysinen vamma ei aina näy päällepäin, mutta se voi vaikuttaa esimerkiksi tasapainoon, havainnointiin ja arviointikykyyn.  Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Työmaiden tilapäisissä reiteissä puutteita

19.6.2024

Liikenneturvan tuoreen selvityksen mukaan jopa 64 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että työmailla ei huolehdita riittävän hyvin tilapäisten kulkureittien toimivuudesta tai esteettömyydestä. Turvallinen liikkuminen liikenteessä on tänä vuonna Invalidiliiton Helppo liikkua -viikon teemana.   

Liikenneturva kysyi keväällä 2024 suomalaisten näkemyksistä ja kokemuksista esteettömyyden toteutumisesta liikenteessä. Kysymyksissä vastaajia pyydettiin huomioimaan erityisesti liikkumista apuvälineidän avulla.  

Rakennus- tai tietyömaa on varma merkki siitä, että valpautta tarvitaan entistä enemmän kaikilta. Työmaat saattavat vaikuttaa pitkiä aikoja asukkaiden ja muiden tiellä liikkujien kulkemisiin. Myös moottoriliikenteen nopeusrajoituksia alennetaan työmaiden läheisyydessä turvallisuuden vuoksi ja niitä on syytä noudattaa. 

Suomalaisista 64 % oli sitä mieltä, että työmailla ei huolehdita riittävän hyvin tilapäisten kulkureittien toimivuudesta ja esteettömyydestä liikkumisen apuvälineitä käyttäville tai lastenvaunuja työntäville.  

« Takaisin