Lapualaisen Minnesota- hoitolan toimitusjohtaja Simo Seppelin on raitistanut suomalaisia 25- vuotta tulevana vuonna. Simo paljastaa, että systeemiin on piakkoin tulossa merkittäviä muutoksia. Kuva: Masa Kojola

Lapualaisen Minnesota- hoitolan toimitusjohtaja Simo Seppelin on raitistanut suomalaisia 25- vuotta tulevana vuonna. Simo paljastaa, että systeemiin on piakkoin tulossa merkittäviä muutoksia. Kuva: Masa Kojola

Täysraittiina on pysynyt noin 93 prosenttia hoidon saaneista

22.9.2016

Minnesota täyttää ensivuonna 25 vuotta

Täysraittiina on pysynyt noin 93 prosenttia hoidon saaneista

Teksti ja kuvat:

Masa Kojola

Lapualainen Minnesota- hoto on raitistanut Suomen kansaa tulevana vuonna 25 vuotta. Tuona aikana on Lapuan Paavolan kylässä sijaitsevassa punaisessa pohjalaismiljöössä käynyt päihdyttäviin sairauksiin apua hakemassa yli 3 000 alkoholistia, tai huumaavien aineiden käyttäjää.

Minnesota- hoitomuodon Lapualle tuonut toimitusjohtaja Simo Seppelin kävi itse hoidon Ruotsissa. Vuonna 1992 hän päätti raitistuneena vaasalaisena etsiä maakunnasta paikan, minne voi perustaa Minnesota- mallilla toimivan hoitolaitoksen.

Aluksi meillä oli hoitopaikkoja vain viisi, nyt niitä on kaksikymmentä. Työntekijöitä on tällä hetkellä viitisentoista.

-Emme saaneet alkuaikoina enempää hoitopaikkoja, kun jotkut pelkäsivät, että juopot polttavat tämän talon. Totesin jo silloin, että meillä ei ryypätä, eikä meillä olla juovuksissa. Tänne tultiin hoitoon silloin, kuten nytkin, omasta tahdosta. Jokaisella oli vakaa aikomus päästä päihderiippuvuudesta eroon. Tällä hetkellä talo on täynnä apua hakevia, kesälomat ovat ohi ja työt kutsuvat ryyppykansaa, selvitti toimitusjohtaja.

-Minnesota- malli on USA:n osavaltiossa 40- luvun lopulla kehitetty hoitokokonaisuus. Olemme ensimmäinen ja täydellinen amerikkalaisen mallin mukainen päihderiippuvaisten hoitokeskus Suomessa. Hoitoon osallistuvat myös juopon läheiset.

Hoitokokonaisuus kestää vuoden

Perushoito Minnesotassa kestää vähintään 28 vuorokautta. Tarvittaessa aikaa voidaan jatkaa, painottaa Simo.

Minnesotassa puhutellaan henkilökuntaa ja ja hoitoa saavia etunimilla, jolloin yksityisyys säilyy niin pitkälle kun potilas haluaa.

-Hoidon päätyttyä alkaa jatkohoito kerran viikossa 48 viikon ajan. Toipuvien päihderiippuvaisten lisäksi jatkohoitoon ovat oikeutettuja perhepäiville osallistuneet läheiset. Perhepäivät alkavat kolmen viikon kuluttua hoidon alusta. Järjestämme jatkohoitoa 15 paikkakunnalla Suomessa. Raitistunut alkoholisti voi hakeutua hoidon jälkeen milloin vain seitsemän vuorokautta kestävälle lisäviikolle, painottaa Simo.

Koko päivä palaveerataan

Hoidossa olevien päivä alkaa aamu kahdeksalta, jolloin käynnistyy päihdeterapeutin ohjattu terapia. Välillä on puolentoistatunnin lounas- ja lepotauko. Iltapäivällä jatketaan ohjaajien antamalla terapialla. Iltamietiskelyssä menee runsas tunti.

Simo selvittää, että lähes 30 päivän jakso päättyy perhepäiviin, joka on lähes joka kerta hoidossa olevalle ja läheisille rupeaman raskain ja merkittävin osuus.

-Siellä läheisimmät saavat antaa kaiken palautteen päihderiippuvaiselle. Yleensa ensimmäisenä tulevat esiin kaikki negatiivisimmät asiat. Kovapintaisimmatkin potilaat murtuvat yleensä viimeistään silloin. Itketään puolin ja toisin. Lopuksi läheiset saavat antaa positiivista palautetta potilaalle, mikäli on aihetta. Palautteen aikana hoidossa oleva ei saa kommentoida, eikä keskeyttää sanallakaan läheisen puhetta.

-Sitä ihmettelen edelleen, että meidän yhteiskunta ei tajua syntyjä syviä. Alkoholismi ei ole seurausta juomisesta. Todellisuudessa juominen on seurausta alkoholismi nimisestä sairaudesta, valisti Simo.

« Takaisin