Kauhajokelaisen Lakeuden Puutuotteen toimitusjohtaja Sauli Tuomisen ja Lasse Laulaisen yhteistyönä on tehty kattoristikoita, joissa Läsä -lämmönsäästäjät on asennettuina.

Kauhajokelaisen Lakeuden Puutuotteen toimitusjohtaja Sauli Tuomisen ja Lasse Laulaisen yhteistyönä on tehty kattoristikoita, joissa Läsä -lämmönsäästäjät on asennettuina.

Rakennuksen yläpohjan kautta on turha päästää lämpöä taivaalle

4.6.2015

- LÄSÄ-lämmönsäästäjä kattotuoleihin on ratkaisu kattoristikon vinosauvojen alla muodostuviin eristeen painaumiin

Kauhajokelaisen Lakeuden Puutuotteen toimitusjohtaja Sauli Tuomisen ja Lasse Laulaisen yhteistyönä on tehty kattoristikoita, joissa Läsä -lämmönsäästäjät on asennettuina.

Taisto Järvinen

Melkoinen ongelma on ollut ja on edelleen rakennusten yläpohjan lämpövuodot, kun puhallusvilla painussaan muodostaa vinosauvojen alle reilunkokoiset tunnelit.

Lasse Laulainen Jyväskylästä on selvittänyt yläpohjan lämmönvuodon syitä. Hän sanoo, että puhallusvilla painuu reilusti ajan mittaan. Painuma pahimmillaan on puhallusvillavalmistajien tuoteselosteissakin jopa 20 prosenttia.

- Mikäli yläpohjaan halutaan villan paksuudeksi 45 senttimetriä, pitää sinne puhaltaa 56 senttimetriä puhallusvillaa. Painima on nimittäin noin 11 senttimetriä (oheinen kuva). Kattotuolien vinosauvojen alle muodostuu reilut kiilamaiset tunnelit, joiden kautta tapahtuu lämmönhukkaa yläpohjaan.

- Mikäli höyrysulussa on reikiä, niin myös kosteus- ja homevaurion riski kasvaa.

 

EPS-palat vinosauvojen alapuolelle

Lasse Laulainen on kehittänyt nerokkaan ja yksinkertaisen ratkaisun yläpohjan lämmönvuodon ongelmaan.

LÄSÄ -lämmönsäästäjät kattotuoleihin on tutkittu uutuus, jolla estetään puhallusvillan painimisesta johtuvien tunneleiden muodostuminen kattotuolien vinosauvojen alla ja niiden kautta tapahtuva lämmönhukka sekä mahdolliset kosteus- ja homeongelmat.

-Tehdyt lämpökamerakuvaukset, kylmäsiltatutkimus sekä Tampereen tutkimuslaitoksen rakennusfysiikan professori Juha Vinhan lausunto osoittaa kiistatta asian kiistatta. www.lasat.fi.

Juha Vinha toteaa:

  • Kun riittävän korkeat EPS-palat kiinnitetään vinosauvojen alapuolelle, puhalluseriste painuu eristepalojen pystysuoria pintoja vasten, jolloin ilmatunneleita ei synny.  Ratkaisu parantaa lämmöneristyskerroksen ilmatiiveyttä ja poistaa ilmatunnelien aikaansaaman kylmäsiltavaikutuksen. Rakenteen kosteustekninen toiminta paranee ja riski homeen kasvulle otollisten olosuhteiden syntymisestä vähenee.

Läsät maksaa omakotitalon kattotuoleihin noin 400 – 500 euroa. Se on edullinen hinta siitä, että saa optimoidun ja huoltovapaan yläpohjan lämpöeristyksen, jonne ei tarvitse lisäpuhalluksia tehdä.

Läsällä varustettuja kattotuoleja valmistaa ja myy Lakeuden Puutuote Oy Kauhajoelta.

« Takaisin