Pohjalainen yhteistyö saa aikaan hyvää

8.9.2016

Pohjalainen yhteistyö saa aikaan hyvää

 

 

Perjantaina 26.8 Seinäjoen Keskussairaalan lastenosasto sai lahjoituksen, kun pohjalaisella yhteistyöllä rakennetun ladon 1800 euron myyntisumma lahjoitettiin pienten potilaiden avuksi.

 

Idea ladon rakentamisesta tuli Pöyrööt-sarjakuvan käsikirjoittajalta Arttu Seppälältä, kun hän suunnitteli osastoa Seinäjoen Asuntomessuille.

Yhteistyön hengessä latoa lähti rakentamaan alajärveläinen Huvila Seppälä Oy. Alusta saakka oli selvää, että latoa huutokaupataan messujen ajan ja sen tuotto lahjoitetaan Seinäjoen Keskussairaalan lastenosastolle. Idean isän yllätti monien eri yritysten halu lähteä mukaan hyväntekeväisyyshankkeeseen. PRP Oy lahjoitti latoa varten katon, Tikkurila maalit maalausta varten, Saltex Oy lahjoitti ladon pohjaksi tekonurmimaton, Mever Oy lahjoitti ladon sisälle paljun ja Sp-koti tarjosi ladon välityspalvelun.

 

”Ajattelin, että olisi hienoa jos saan edes yhden yrityksen innostumaan projektista. En olisi uskonut, että lähes jokainen jolle soitan, on valmis antamaan panoksensa lasten hyväksi. Tämä oli pohjalaista yhteistyötä parhaimmillaan”, sanoo Arttu Seppälä.

 

Lahjoitussumma käytetään Airvo 2 hengitysavustimen hankintaan, jonka avulla pienet potilaat pystytään hoitamaan kotona sairaalaolojen sijaan.

« Takaisin