Järvisen perheen Coton-pojat Pyry ja Hippu pysyttelivät Taiston sylissä suhteellisen rauhallisina.
Pitkien öiden mieheltä kirja
1.4.2021
Juha Aho-Pynttäri
Ykköset-lehdessä 25 vuotta sitten aloittanut ja pitkän päätoimittajan uran tehnyt Taisto Järvinen on kirjoittanut elämänkerran Rosoinen Polku.
Kirjan sadan kappaleen painosta hän jakaa lähinnä sukulaisille ja laajalle ystäväpiirilleen. Urheilun värittämästä ja useammissa ammateissa edenneestä työurasta on piirtynyt elämänkaari, jossa sijansa on niin monilla onnistumisilla kuin miehen avoimesti kuvaamilla kipupisteilläkin.
Tyypillistä on ollut ottaa mittaa omista voimavaroista äärimmäisyyksiin asti. Iän myötä elämän rosoinen polku on tasoittunut. Nykyään tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa.
Äärirajoilla lamppu otsalla
Järvisen nimittäminen "pitkien öiden mieheksi" ei ehkä kaikille heti avaudu. On palattava vuosikymmeniä taakse päin Jukolan viesteihin. Niissä hänen vastuullaan oli aina pitkä yö(osuus)
Huippuhetki tuli kolmekympisenä vuonna 1975, jolloin hän oli voittamassa Kankaanpäässä Jukolan Viestiä Alavuden Urheilijoiden joukkueessa. Parhaiten mieleen kuitenkin jäi vuoden 1978 Kuoreveden Jukola. Hän veti kärkiletkaa ja leimasi yöosuuden viimeisellä rastilla ensimmäisenä vanavedessään Juha Mieto.
- Sitten Mietaa painoi viitoituksella kaasun pohjaan ja tuli kärjessä vaihtoon. Minä vaihdoin kolmantena. Moneen otteeseen olemme Jussin kanssa tilanteelle jälkeen päin naureskelleet.
Erityisen pitkä yö ajoittui vuoden 1981 maaliskuuhun. Se hakee "itsensä kiduttamisen" saralla vertaistaan. Järvinen hiihti Alavudella hieman yli vuorokaudessa 15,4 kilometrin ringillä perinteisellä tyylillä 355 kilometriä . Kohtalainen suoritus muutenkin, mutta säätilan takia epäinhimillinen. Yön kylmimmät kahdeksan tuntia pakkasmittari näytti 32 asteen lukemia. Kipinä koko hulluutta hipovaan ennätyskokeeseen lähti Taistolta lipsahtaneesta lauseesta saunan lauteilla Suomenselän Taipaleen jälkeen: "Hiihtäähän tuon nyt, jos sen pään ottaa."
Ylirasitusta ja jalkavammoja
Taiston mukaan vielä suunnistustakin tiukemmalle hän laittoi itsensä maratoneilla. Nykymitassa varsin kelpoa ennätysaikaansa 2.25 Turussa Artturin maratonilla keväällä 1972 mies melkein häpeää. Näin siksi, että kovien vauhdittajien Pekka Päivärinnan, Jukka Toivolan ja Martti Vainion kyydissä hän sortui omien kykyjensä yliarviointiin. Vauhti tähtäsi loppuaikaan 2.17, mutta 10 kilometriä ennen maalia miehelle tuli täydellinen sippi oksenteluineen.
Taisto kertoo, että hänen parhaita juoksuvuosiaan 1970-luvun alkupuolella leimasivat tiedon ja neuvojen puutteesta juontaneet selkeät harjoitteluvirheet. Ylirasitus ja vajavainen palautuminen laskivat kuntokäyrää juuri kevään kilpailukausien kynnyksellä. Harjoittelu esimerkiksi Espanjan leireillä oli lähes maanista. Los Pacosissa kertyi paremman viikon aikana 290 juoksukilometriä eli yhtä paljon kuin esimerkiksi samoilla reiteillä treenanneille sen ajan huipuille Juha Väätäiselle ja Tapio Kantaselle.
Tossu nousi kotipuolessakin. - Juoksin helmikuussa 1974 yhteensä 1001 kilometriä, tein kahta työtä ja viihde-elämässä viihdyin aivan liian hyvin. Ei niillä eväillä tuloksia voinutkaan odottaa, hän kirjoittaa.
Jalkavammoista pahin oli pienestä jalan kääntöliikkeessä poikki murtunut reisi. "Kuin aseella olisi ammuttu", hän muistelee mielettömään kipuun johtanutta hetkeä. Treenit 45-vuotiaiden MM-maratonille jäivät siihen.
Pian vuosituhannen vaihtumisen jälkeen juoksu piti vaivojen takia jättää. Tilalle tulivat pyöräilylenkit, jotka eivät Taistolle tyypilisesti edusta aivan normaalia sunnuntaipyöräilyä vielä vanhemmallakaan iällä: "60 kilometriä lyhyemmille lenkeille en viitsi ajovarusteita päälleni pukea". Sydäntä kiusaava flimmeri rajoittaa kuitenkin lenkin maksimipulssin sataan lyöntiin minuutissa. Hitaasti kiiruhtaen maantiepyörän mittariin on kertynyt keskimäärin 10 000 kilometriä vuodessa.
Mottimetsää ja juttu-urakoita
"Kai se on ollut joku näyttämisen halu", Taisto miettii syyksi omien rajojen hakuun urheilussa ja vähän muussakin. Esimerkiksi harjoituskilometreillään 300 080 km hän on Suomen listalla sijalla kuusi. Siihen lasketaan juoksukilometrit täysimääräisinä, hiihtokilometreistä 50 % ja pyöräilyistä 33 %.
Aprillipäivänä 1996 ensimmäistä kertaa ilmestyneessä Ykköset-lehteen Taisto sai työpestiinsä luonteelleen sopivan varsin räväkän alun. Hän sai urakakseen haastatella ja kirjoittaa 28 yritysjuttua kolmessa vuorokaudessa. Se tarkoitti kahden vuorokauden työrupeamaa ilman unta. Kolmantena yönä hän tosin nukkui jo täydet kolme tuntia.
Eläkepäivien koettaessa vuonna 2009 kirjoittelu Ykkösiin jatkui vielä pitkään puolipäiväisenä jatkuen kevennetyllä tahdilla edelleen.
Taisto harjaantui työntekoon jo lapsena. Hän oli isänsä kuollessa vain 7-vuotias jääden Petäjävedellä syrjäiselle maatilalle yhdessä äitinsä ja kahden sisarensa kanssa. Tilan maatyöt hoituivat vielä 1960-luvullakin entismaailman konstein.
Kirjaltajan opintojen jälkeen hänellä vierähti vuosikausia paikallislehtien kirjapanoissa Keuruulla ja Alavudella. 1970-luvun lopulla hän kokeili 2,5 vuotta metsurin ammattia, jossa rajulla työtahdilla sai hieman parempaa tiliä ja pärjäsi helpommin asuntolainan kanssa. Jo toisena työpäivänä hän teki mooottorisahallaan hakkuuaukon siemenpuista ajokuntoon 142 järeää mäntyä. Taisto oli myös aktiivisesti mukana kaikkien kolmen omakotitalonsa rakennustöissä. Kolmas syntyi jo pitkälle omin voimin.
Suunnistuksen ja hiihdon valmennuksen A-lajiosat käyneenä Järvisellä oli parhaimmillaan toista kymmentä valmennettavaa. Hän kulki myös liki 10 vuotta urheiluopistolla suunnistuksen sivutoimisena tuntiopettajana.
Nykyisin 75-vuotias Järvinen asuu aviopuolisonsa Tuulan kanssa Kuortaneella. Enää pitkään aikaan elämä ei ole ollut erinäisten haasteiden kanssa repimistä. Maltillisen liikunnan ohessa aika kuluu paljolti kirjallisuuden parissa muun muassa Kalle Päätaloa lukien. Myös koirat tuovat iloa arkeen. Harrastuksia riittää postimerkkeilystä polttopuiden tekoon. Muutama vuosi sitten hän pilkkoi kirveellä 80 kiintokuutiometrin kasan klapeiksi.
