OSPE 2015 –HANKKEELLA OSAAMISPERUSTEISUUTTA KOULUTUKSEEN

15.12.2016

 

OSPE 2015 –HANKKEELLA OSAAMISPERUSTEISUUTTA KOULUTUKSEEN

Jamin opettajat uutta toimintakulttuuria kehittämässä

Kuva: IMG0986

Kuvateksti: Jamin Lappajärven toimipisteen opettajat perehtyivät koulutuksessaan OSPE –hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin 7.11.2016

 

 

 

Opetushallituksen osittain rahoittama hanke kestää vuoden 2016 loppuun. JAMIssa päähuomio keskitettiin tutkintojen sisältöjen avaamiseen ja selkiyttämiseen, että opinnoissa olisi entistä helpompi edetä loogisesti ja ennakoidusti. Selkiyttämistä haettiin myös työkokemuksen ja aikaisempien opintojen hyödyntämiseen opintojen osana.

Mukana hankkeessa ovat Järviseudun ammatti-instituutin, JAMIn, lisäksi Vaasan ammattiopisto, SEDU, Optima, Yrkesakademin i Österbotten, Kpedu ja Koulutuskeskus Salpaus. Oppilaitokset ovat eri vaiheissa omissa kehitystöissään, joten OSPE- hankkeessa jokainen työskenteli omien tavoitteidensa mukaisissa hankeaiheissa toisiltaan oppien. Yhteistyötä tehtiin esimerkiksi suomen- ja ruotsinkielisten oppilaitosten kesken kielikylpyjen ja kaksikielisen kurssin järjestämisessä.

(Kuva nipusta tuotoksia viuhkaksi levitettynä. Työt 2003)

 

Kuvateksti: Hankkeessa tuotettiin suunnitelmia ja materiaaleja opettajien ja opiskelijoiden sekä työpaikkojen käyttöön.)

 

Ammatillisen koulutuksen reformi tähtää kustannussäästöihin koulutuksen laadusta tinkimättä. Reformi toteutuu suunnitelmien mukaan vuoden 2018 alusta alkaen ja erilaisilla hankkeilla, kuten OSPElla varustaudutaan tulevaan.

Reformin tavoitteet ja kuvaus sekä päätoimet hallitusohjelmassa:

-Uudistetaan ammatillinen koulutus osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi ja tehostetaan sitä. Lisätään työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja. Puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä.

-Uudistetaan koulutuksen prosesseja ja rakenteita sekä rahoitusta, ohjausta ja säätelyä. Luodaan malleja, joilla työpaikalla tapahtuvaa oppimista lisätään. Luodaan uusi koulutussopimusmalli.

-Toteutetaan ammatillisen koulutuksen toimintaprosessien ja järjestäjärakenteen uudistus.

-Toteutetaan ammatillisen koulutuksen rahoituksen, säätelyn  ja ohjauksen uudistus. Kaadetaan raja-aidat nuorten ja aikuisen koulutuksen väliltä ja lisätään yksilöllistä oppimista. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista parannetaan.

-Luodaan ja otetaan käyttöön uusi  koulutussopimusmalli käytännönläheisen oppimisen edistämiseksi. Kehitetään oppisopimuskoulutusta ja vähennetään siitä työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa.

Kuva:Sähkö

Kuvateksti: Työssäoppiminen on tärkeä osa ammatillista koulutusta.

JAMIssa avattiin opetussuunnitelmat ymmärrettävään muotoon ja laitettiin opiskeltavat asiat loogiseen järjestykseen. Tutkintojen perusteet ja opetussuunnitelmat määräävät koulutuksen tavoitteet, lisäksi tarvitaan konkreettiset kuvaukset tutkintojen osien opetettavista sisällöistä.

Tehdyn työn ansiosta opiskelijalähtöinen opetus etenee loogisesti ja opiskelija voi myös edetä omaan tahtiinsa suunnitelmaa noudattaen. Mikäli opiskelija tulee kesken vuotta oppilaitokseen, hänelle pystytään suunnittelemaan oma opinpolku, joka voi sisältää esimerkiksi tavallista enemmän itsenäistä opiskelua ja työssäoppimista tai eri ryhmissä opiskelua hänen oman opintosuunnitelmansa mukaisesti.

Kuva: Tarjoilu

Kuvateksti: Aikaisemmin tai opiskelun kuluessa hankittu työkokemus voidaan lukea osaksi tutkintoa, jolloin oppiaika lyhenee.

 

Tutkintojen sisältöjen avaaminen työelämälähtöisiksi kokonaisuuksiksi auttaa opintonsa aloittavaa hahmottamaan, mitä tutkinnossa tarvittavaa osaamista hänellä jo on ja mahdollistaa nopean etenemisen opinnoissa.

Työelämän kieli ja opetussuunnitelman kieli ovat erilaisia, siksi tutkintojen osien sisällöt kuvataan työelämän tehtäväkokonaisuuksilla, joista näkee, mitä asioita tekemällä voi oppia tutkintoon sisältyviä tavoitteita. Tästä hyötyvät aikuiset ja lukion suorittaneet opiskelijat eniten. Lopullinen osaamisen tunnustaminen tehdään ammattiosaamisen näytössä, jossa työskennellään niin laajasti, että keskeinen osaaminen saadaan toteen näytetyksi ja arvioiduksi.

 

Työkalut helpottavat opetuksen suunnittelua ja varmistavat opiskelijoiden etenemisen nopeutumisen. Hankkeessa tehtiin uudet lomakkeet ja ohjeet niiden käyttämiseen, jolloin valinnat voi tehdä milloin vain, vaikka kotisohvalla jo ennen kouluun tulemista.

Opintoja aloittaessaan opiskelija laatii HOPSin, eli henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Hän suorittaa pakolliset opinnot ja valitsee valittavanaan olevasta tarjottimesta haluamansa valinnaiset opinnot. Samalla hän voi verrata aikaisempaa koulutustaan ja työkokemustaan opetussuunnitelman sisältöihin ja anoa osaamisen tunnistamista tai tunnustamista, jolloin hän pääsee etenemään opinnoissaan nopeammin ja myös valmistuu nopeammin niin halutessaan. Kaikki hankkeessa tuotettu materiaali on JAMIn www- sivustolla vapaasti käytettävissä.

Reformissa suunnitellaan työssäoppimisajan pidentämistä siten, että sen kesto tuplaantuisi. Kokeiluja koulutussopimuksesta, 2 + 1 mallista, on tehty ja saaduista kokemuksista varmasti riippuu, miten toteutus tullaan tekemään. Työpaikkaohjaajat ovat tärkeä voimavara opiskelijan ammattitaidon kehittymisessä. Nykysin työssäoppimista on jokaisessa tutkinnossa vähintään 30 osaamispistettä, mikä tarkoittaa puolen vuoden ajanjaksoa. Jamissa ei ole vielä laajasti käytössä pidennetty työssäoppiminen, mutta yksittäiset opiskelijat ovat toki tehneet pitempiäkin työssäoppimisia koko ajan.

« Takaisin