Viime vuonna Haku Päällä -festari oli huippumenestys, kun toisena iltana festarit myytiin loppuun.

Viime vuonna Haku Päällä -festari oli huippumenestys, kun toisena iltana festarit myytiin loppuun.

Haku Päällä

12.6.2024

Haku Päällä -festivaali järjestetään 14.-15.6. Kurikan torilla. Ensimmäisistä Haku Päällä -festivaaleista aikaa on kulunut jo 26 vuotta, ja vaikka paljon on vuosien mittaan muuttunut, yksi asia on ja pysyy: järjestäjäporukkaa myöden festivaali järjestetään talkoovoimin.

- Alalla on paljon kilpailua ja kaikki kustannukset ovat muutamassa vuodessa moninkertaistuneet. Sanotaanko näin, ettei tällaisen tapahtuman järjestäminen vapaa-ajalla talkootyönä ole helpoimmasta päästä, festareiden toiminnajohtaja Maria Koskela kertoo.

Haku Päällä ry on kuitenkin pystynyt hyvin turvaamaan festareiden jatkoa muuttuvassa maailmassa, sillä viime vuodet ovat olleet onnistuneita. Myös tämä vuosi vaikuttaa hyvältä: lipunmyynti on käynyt koko kevään vilkkaana. Tänä vuonna festivaaleilla ovat esiintymässä perjantaina paikallinen Sudenkehto, kovassa nousussa oleva Bee, kovan luokan viihdyttäjä Ressu Redford sekä bileet kruunaava Pasi ja Anssi. Lauantaina lavalle nousevat bilebändi Bilejuna, upeaääninen VIIVI, legendaarinen Kolmas nainen sekä ysärilegenda Chorale.
- Olemme todella tyytyväisiä esiintyjäkaartiimme. Tänä vuonna meillä on enemmän koko kansalle tuttuja nimiä, mutta paikallista väriäkin nähdään festareiden alkuilloissa, Koskela toteaa.

Haku Päällä ry järjestää festareiden lisäksi useita oheisohjelmia festivaaliviikonloppuna, joista suurin osa on ilmaisia ja ikärajattomia. Tänä vuonna luvassa on tuttuja suosikkeja, kuten Kurikan kultakurkku -karaokekilpailu ja Haukku Päällä -match show, uusia kuvioita, kuten Toritanssit, sekä ohjelmaa koko perheelle. Kurikan POP Pankki järjestää tapahtuma-alueella lauantaipäivänä Lasten POP Pailut, joissa esiintymässä on lastenmusiikkiduo Höpinätötterö. Kurikan Nuorisoseura taas tarjoaa ilmaisen ja ikärajattoman nuorison suosiossa olevan Jaakko Kullan keikan Kurikan torilla.
Myöskään Haku Päällä -festivaalin historiaa heilanhakutapahtumana ei ole unohdettu. Festareiden teemana on ”rakkauden kesä”, ja heilanhaku näkyy myös oheisohjelmisto. Perjantaina 14.6. on Pikadeitit Hotel Kurikassa ja lauantaina 15.6. uusi tapa heilanhakuun eli Not So Naked Attraction Makasiinilla. Tapahtumassa ollaan nimensä mukaisesti vaatteet päällä sermin takana, ja yksi onnekas pääsee valitsemaan itselleen treffikumppanin näkemättä heidän kasvojaan. Ideana on tehdä vaikutus valitsijaan olemuksella ja tyylillä.
- Tarvitaan aivan valtava määrä vapaaehtoisia, että näin monta tapahtumaa saadaan järjestettyä yhden viikonlopun aikana. Talkoolaisia ja yhdistyksen jäseniä kaivataan jatkuvasti enemmän, jotta perinne voi jatkua seuraavatkin vuodet, Koskela miettii.

« Takaisin