Elämäni päivämääriä, osa 49
12.6.2024
Sen lisäksi, että Merikievari oli ensimmäinen tanssipaikka, jossa tansseja järjestettiin yrityksen toimesta, olen ylpeä sanoessani, että olimme monessa muussakin asiassa edelläkävijöitä, joka tietenkin saattaa kummastuttaa lukijoita, jotka ovat tavanneet minut Merikarvialla, Porissa, Kauhajoella tai Saarijärvellä risaisissa ulkoiluhousuissa, villasukissani ja virttyneissä pukukengissä.
Olimme muun muassa ensimmäinen tanssipaikka, jolle myönnettiin anniskeluoikeudet. Tästä onkin vuosikymmenten aikana paljon kirjoitettu. Kirjoituksissa on mm. epäilty raittiuttani, koska eihän sellainen mies voisi tuoda ”viinanpirua” tanssilavoille. Monesti tuntuu unohtuvan, että kotipolttoista viinaa on käyty juomassa lavan parkkipaikalla jo paljon aiemmin kuin minä olen näihin puuhiin ryhtynyt.
Tämän lisäksi olimme ensimmäinen tanssipaikka, joka alkoi järjestää tansseja ympärivuotisesti ja vieläpä kello 4 saakka aamuyöllä. Siihen saakka tanssit päättyivät normaalisti yhdeltä, poikkeusluvalla ovat saivat olla auki kahteen saakka. Jotenkin sain kuitenkin neuvoteltua meille luvat kello 4 saakka, aivan kuten kaupunkien hienoissa yökerhoissa.
Vuoden 1996 tangokuningas Tomi Markkola kuitenkin muisteli, että hänen esiintyessään Merikievarissa ensimmäistä kertaa, hänen esiintymisensä alkamisajaksi olisi merkitty kello 04:00. Jos näin tosiaan oli, niin rikos lienee vanhentunut.
Myös karaoken tuomisessa tanssipaikoille olimme etujoukoissa. Nykyäänhän tansseissa käy paljon väkeä, jotka saapuvat tansseihin vain tullakseen kuuntelemaan karaokea, vaikka varsinaisesta paritanssista eivät pidäkään.
Kesäisin Merikievarin pihalle lehmuksien katveeseen pystytetyssä karaoketeltassa laulaminen oli erityisen suosittua.
90-luvun puolivälissä halusimme rikkoa Taivalkoskella lauletun epävirallisen karaokelaulun maailmanennätyksen (9 vuorokautta) ja kokosimmekin seuraavaksi kesäksi porukan laulutaitoisista tai ainakin lauluhalukkaista asiakkaistamme.
STT ja Helsingin Sanomat uutisoikin 25. elokuuta 1996, että Merikarvialla rikottiin karaokelaulun epävirallinen maailmanennätys, 10 vuorokautta, 7 tuntia ja 30 minuuttia. Ennätyskoe päättyi yhteislauluun, kappaleena J. Karjalaisen Sankarit.
Seuraavana vuonna ennätystä parannettiin täyteen kahteen viikkoon. Maailmanennätystäkin kovemman yksilösuorituksen teki kuitenkin taitava merikarvialainen sahatyömies Antti Tähkänen.
Ennätysyritykseen osallistuvia henkilöitä oli sinä vuonna vähemmän, joten kahden viikon aikana hän esitti yhteensä 302 kertaa Tapio Rautavaaran tunnetuksi tehneen musiikkiesitelmä Korttipakan ja joi laulamisen lomassa yksin 715 pullollista Lapin Kultaa.
Urheilutaustani vuoksi Merikievarissa järjestettiin myös lukuisia erilaisia urheilutapahtumia. Tunnetuin niistä lienee Lumimies-maraton, jonka reitin olin suunnitellut vastaamaan poikavuosinani Tuorilan kylällä kulkemiani reittejä. Poikkeuksena oli se, että kilpailijat saivat juosta reitin ilman eväsreppua ja pokasahaa selässään.
Helkama-yhtiöiden sponsoroimassa tapahtumassa kilpailijoille jaettiin kolmekymmentä jääkaappia ja sama määrä muita keittiölaitteita, jolloin kodinkoneista saattoi joutua pahimmillaan maksamaan useamman kuukauden palkan. Toki tuon ajan koneet kestivätkin sitten ”isältä pojalle”.
Kuitenkin ikimuistoisin ”urheilutapahtuma” oli kaljanjuontijuoksu-yhdistetyksi nimeämäni kilpailu. Lähtöviiva oli Merikievarin jo vuonna 1946 valmistuneen pihasaunan edustalla. Kilpailijoiden piti juosta joka viides minuutti 389 metrin mittainen puistolenkki. Pituuden olin valinnut vastaamaan Tukholman olympiastadion alkuperäisen juoksuradan mittaa.
Ennen ensimmäistä kierrosta sekä jokaisen kierroksen välissä osanottajien tuli kumota pullollinen keskiolutta. Osanottomaksua ei ollut ja juomatkin sai talon puolesta. Kun läpsäytin kämmeneni yhteen lähtömerkiksi, nousi huulille – punattuihin ja luomuihin – 304 pullonsuuta.
Voittaja hölkkäsi, käveli ja vielä lopuksi konttasi yhteensä 32 kierrosta. Voittaja oli punahuuli, tyttö Merikarvian metsäkylältä. Tästä ennätyksestä maan ykköslehti ei tehnyt uutista.
