Elämäni päivämääriä, osa 41
21.2.2024
24. heinäkuuta vuonna 1980 istuimme Kaarlo Maaningan kanssa vierekkäin Moskovan olympialaisten kisakylässä.
Kädessäni minulla oli 10 000 metrin juoksun alkuerien osanottoluettelot. Eriä oli yhteensä kolme. Erikoisesti ensimmäiseen erään oli sijoitettu kaksi suomalaista, Lasse Virén sekä Kaarlo Maaninka. Toisessa erässä ei suomalaisia juossut, kolmannessa erässä taas juoksi Martti Vainio.
Tähän päivään kulminoituisi pitkään kestänyt matkani Tuorilan kyläkoulun nurkasta, poikakodin ja Huippuvuorten hiilikaivosten kautta ihmisten opastajaksi, jotta he voisivat välttää tekemäni virheet.
Nyt vieressäni istui yksi opastettavani, ehkä se kaikista rakkain. Muutaman tunnin kuluttua toteutuisi yhteisen taipaleemme suurin tavoite, juosta olympiakilpailuissa. Tavoite, jota kohti olimme tehneet töitä jokaisena päivänä jo 12 vuoden ajan.
Kun kävimme osanottoluettelot läpi juoksija juoksijalta, sanoin Kaarlolle varmoja loppukilpailuun pääseviä juoksijoita olleen kaksi, Lasse sekä Etiopian Mohammed Kedir. Yhdestä erästä pääsi loppukilpailuun neljä parasta ja lisäksi vielä yhteensä 3 aikavertailun kautta.
Aloin pudotella ensimmäisen erän juoksijoita järjestykseen oman arvioni mukaan. Angolan Manuel, Lesothonin Thabana ja Algerian Madan. Tässä järjestyksessä. Kolmikosta kukaan ei lopulta selviytynyt loppukilpailuun.
Kun kerroin, että lopuista juoksijoista kovimpia saattaisivat olla maastojuoksun kaksinkertainen maailmanmestari, Irlannin John Treacy ja DDR:n nuori Werner Schildhauer, Kaarlo keskeytti minut. Keskustelumme muista juoksijoista päättyi hänen kommenttiinsa siitä, että jos mielii pärjätä finaalissa, pitää pärjätä myös alkuerissä.
Ensimmäisen alkuerän starttipistooli pamahti helteisenä heinäkuun torstaina kello 17:05. Ilma oli liian kuuma auringonottoon, saati sitten urheilemiseen. Helle uuvuttikin monet ennakkoon menestyjiksi veikatut urheilijat.
Esimerkiksi isäntämaan mitalitoivo Aleksandr Antipov keskeytti suorituksensa ja juoksi maratonportista ulos stadionilta vilvoittelemaan.
Yksi suomalainen kertoi jälkikäteen nähneensä, kun paikallinen kisatoimitsija oli potkaissut väsähtänyttä juoksijaa lujaa persuksille, pettyneenä tämän suoritukseen. Antipov oli vingahtanut isännän saappaasta saanut ajokoira ja käpertynyt kyyryyn itkemään.
Kun matkaa maaliin oli jäljellä enää neljä kierrosta, Lasse Virén tippui neljän parhaan juoksijan joukosta. Istuin katsomossa suomalaistoimittajien joukossa ja kuulin joltain pääsevän syvän huokauksen. Meidän suomalaisten epätoivoa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Treacy menetti tajuntansa ja läimähti maahan vain 200 metriä ennen maaliviivaa.
Näin ollen Virén oli erän neljäs, reilut 10 sekuntia Schildhaueria perässä. Ensimmäinen erä oli lopulta kärjen osalta selvästi muita eriä kovatasoisempi, joten todennäköisesti Lasse olisi juossut finaalissa ilman Treacyn keskeyttämistäkin.
Kaarlo saapui maaliin toisena ennakkosuosikki Kedirin jälkeen. Silloisen arvioni mukaan Maaningan juoksu näytti helpohkolta, armottomista olosuhteista huolimatta. Uskalsin sanoa sen myös minua haastatelleille kymmenille eri toimittajakollegoilleni.
Toimin kisoissa kaksoisroolissa, sillä sen lisäksi että olin Maaningan henkilökohtainen valmentaja, kirjoitin valmennustyön ohella Vaasa-lehteen kisoista kymmeniä juttuja. Vielä tuolloin uusi päätoimittaja ei ollut laittamassa kapuloita rattaisiin.
Kolmen päivän päästä juostavaan 10 000 metrin loppukilpailuun liittyen julistin, että Kaarlo Maaninka on valmis juoksemaan alle 28 minuutin. Kaarlo itse totesi vain omaan tyylinsä, että hän ei tulisi häviämään yhdellekään itseään huonommalle juoksijalle.
