Elämäni päivämääriä, osa 38
20.12.2023
Neljän vuoden ajanjakso, ”olympiadi”, loppukesästä 1978 aina vuoden 1982 kesään saakka oli elämäni toimeliain. Luulenpa, että sellaiseksi se myös jää.
Aikaansaava olin ollut myös Posion vuosinani, jolloin minulla oli kyllä vieläkin suurempi halu ja into tehdä, mutta jälkikäteen tarkasteltuna osaamisessa oli kyllä parannettavaa.
Lappiin saapuessani olin sisältäni vielä se 15-vuotias poika, joka litteä vartalo väristen kuunteli Merikarvian kunnalliskodin väenpirtissä valtakunnan hakkuumestaria, Kauko Montosta. Montosen luennon aihe oli puunkatkaisu ja sen eri menetelmät.
Juoksin illalla vielä uudelle leimikolleni. Aloin kaataa puita vimmaisesti. Loikin puiden välejä niin, ettei sahaamani puu aina edes ehtinyt tömähtää hankeen, kun olin jo uuden puun kimpussa. Samalla hiellä juoksin kotiin hakemaan eväitä, jotta jaksaisin karsia ja katkaista kaatamani puut vielä saman yön aikana.
Seuraavana päivänä sain nuorelta ja tiukalta metsätyönjohtajalta ankarat moitteet. Olin kaatanut kymmeniä puita myös naapurin puolelta. En pahuuttani, vaan innokkuuttani. Ehkä tämä kuvaisi monia muitakin tekemisiäni nuorempana ja varmaan vähän vanhempanakin.
Vuosikymmeniä myöhemmin minut pyydettiin luennoimaan Noormarkun Ruukille. Pääasiassa eri metsäalojen ammattilaisista koostuneiden kuulijoiden joukossa oli myös A. Ahlström Osakeyhtiön silloinen pääjohtaja, vuorineuvos Krister Ahlström. Luennon loppupuolella yleisön joukosta nousi ylös tuo samainen työnjohtaja, joka oli minulle moitteet aikanaan antanut. Hän muisti minut, minä en häntä. Teimme sovun.
Aloitin oman olympiadini Vaasa Oy:n palveluksessa aluksi vain tavallisena urheilutoimittajana. Minulla oli valtava palo kirjoittaa, lisäksi tunsin Suomen useimmat eturivin urheilijat ja valmentajat niin hyvin, että olisin voinut kirjoittaa heistä laajan henkilökuvan ilman haastattelua. Myönnetään näin vuosikymmeniä myöhemmin, muutaman kerran myös niin tein.
Vaikka urani Vaasa-lehden palveluksessa päättyi kurjasti, alkuaikoinani toimitusjohtaja Ikola ja päätoimittaja Luutonen antoivat minulle kaiken tuen ja kannustuksen sekä ennen kaikkea täyden vapauden toimia. Vähempikin olisi varmasti riittänyt.
Lehden luvalla ja välillä jopa toivoen, kävin vetämässä yksilöurheilijoiden harjoitusten lisäksi harjoituksia Alajärven Ankkureiden ja Kauhajoen Karhun pesäpalloilijoille. Vieläkin tiiviimmin olin mukana Seinäjoen Maila-Jussien toiminnassa, ollen myös otteluissa mukana fysiikkavalmentajan roolissa.
Jos sen aikaisten jääkiekkoilijoiden harjoittelussa ja asenteessa oli parannettavaa, pesäpalloilijat olivat toista maata. Ainakin ne, jotka minä tunsin.
Eräänä lumisena talvena pidimme kokonaisen harjoitusleirin Posion mökilläni. Linja-automme pysähtyi Posio-Kuusamo-tien varteen aamuyöllä yhden aikaan. Tuosta kohdasta matkaa mökilleni oli linnuntietä noin kaksi kilometriä. Tätä en kertonut pelaajilleni, vaan hiihdimme vaaran rinteitä kolmen tunnin ajan edestakaisin, kunnes ohjasin porukan mökilleni.
Perillä odotti kaksi kylmää, lumikinosten peittämää pientä mökkiä ulkohuusseineen. Muutaman tunnin yöunien jälkeen aamu alkoi lumijuoksuharjoituksella puolimetrisen hangen peittämällä Kitkajärvellä. Minkäänlaista nupinaa ei perässäni juosseesta joukosta kuulunut. Sellaisia olivat sen ajan pesäpalloilijat.
”Jokkeri-huuman” ollessa kuumimmillaan minua pyydettiin tekemään harjoitusohjelmia myös ravihevosille. En ollut eläessäni ollut tekemisissä kuin työhevosten kanssa, mutta en kehdannut kieltäytyäkään. Näistä kokemuksista taidankin kirjoittaa ihan oman juttunsa.
Vaikka ymmärsin lehden toimituksen kannustaneen minua valmennustyöhön levikinedistämistarkoituksessa, valmentamista vielä tärkeämmässä osassa siinä olivat pitämäni luennot eri puolilla Länsi-Suomen lääniä. Erityisesti Keski-Pohjanmaalta saimme valtavasti ”ylimääräisiä” tilaajia.
Näiden lisäksi toimieni lisäksi omistin vielä tuolloin Lomakouheron ja suunnittelin jo Merikievarin perustamista. Tästä huolimatta rankin työni oli maamme eri osuuskauppojen kiertäminen, jonka aloitin lähes heti Moskovan olympialaisten jälkeen loppuvuonna 1981.
Seuraavan kahdentoista kuukauden aikana ajoin yhteensä 120 000 kilometriä, pidin yhteensä sata tuote-esittelyä ja yhtä monta iltatilaisuutta. Vaikka olin edelleen Vaasa-lehdessä töissä, niin tästä toiminnastani ei kyllä ollut lehdelle mitään hyötyä, päinvastoin. Lisäksi olin tappaa itseni kiertämällä Suomea lähes yötä päivää.
Vasta Jaakko Korjuksen saapuminen toimitukseen päätti työni osuusliikkeen palveluksessa. Tuore päätoimittaja kielsi minulta ensi töikseen kaupoissa kiertämisen. Vaikka juuri mistään emme hänen kanssaan olleetkaan samaa mieltä, tässä hän oli oikeassa.
Siitä alkoikin lähtölaskentani, joka johti lopulta katkeriin potkuihin lehdestä.
-
Kiitos kaikille Ykköset! -lehden lukijoille kuluneesta vuodesta, toivottavasti olette taas viihtyneet tarinoideni parissa. Juttusarjani jää tämän jutun myötä lyhyelle joulutauolle.
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!
