Elämäni päivämääriä, osa 30
30.8.2023
Kun kevätaurinko alkoi lämmittää Saarijärvellä huhtikuussa 1974, aloin haaveilla samanlaisesta rantatilasta, jollaisen olin hankkinut Posiolta, kirkkaat vetensä Venäjän puolelle laskevan Kitkajärven rannalta.
Pitkän ja tasaisen hiekkarannan kupeessa sijainnut pieni hirsimökki ja vedenrajassa ollut rantasauna olivat vuosien ajan rakas kokoontumispaikka seudun nuorille urheilijoille. Juoksimme rantaan läheiseltä vaaralta laskeneen puron molemmin puolin hyppelehtien. Tasavertaisina nuorina iloitsimme siitä, että suuren maailman kiire ja kateus olivat meille vieraita asioita.
Kitkan vesien vuosisatojen saatossa hiomista rantakivistä tekemällämme nuotiopaikalla paistoimme purosta pyydystämiämme punalihaisia tammukoita. Nuotalta tullut venekunta toi meille usein pieniä muikkuja, ”Kitkan viisaita”. Nokipannukahvien kiehuessa kerroimme toisillemme itsestämme ja kokemuksistamme.
Mökillä vieraili myös monia vanhempia, maailmalla jo meritoituneita urheilijoita. Muun muassa Lasse Virén valmistautui olympiajuoksuihinsa juoksemalla Kirintövaaran puolentoista kilometrin pituista rinnettä. Myöhemmin hiihtäjäsuuruus Mika Myllylä hankki oman mökkinsä samaisen vaaran juurelta.
Myös Pyrinnön tansseissa esiintyneet laulajat kävivät kanssani Lapin kelosta tehdyn saunani lauteilla. Pisimpään löylyissä viihtyi Tapio Rautavaara, jonka kanssa tarinoimme vuoron perään toinen toistaan uskomattomampia juttuja. Vaikka olin Tapsaa huomattavasti nuorempi, hän kehui vihdoin tavanneensa itsensä veroisen tarinaniskijän.
Minua houkuteltiin takaisin Posiolle vielä 90-luvullakin, kun Posion kunnanhallituksen väkeä saapui vieraakseni Merikievariin. He olivat valmiita vuokraamaan koko Kirintövaaran alueen minulle sadan markan vuosivuokralla ja lisäksi rakentaneet maan upeimman tanssilavan Kirintöjärven rannalle.
Hullaannuin ajatuksesta, seuraavana aamuna vuokrasopimus oli allekirjoitettu ja ryhdyin varaamaan tulevan kesän esiintyjiä. Suhteillani sain varattua juhannusaatoksi Kari Tapion, Reijo Taipaleen, Esko Rahkosen sekä tietysti Lasse Hoikka & Souvarit.
Valitettavasti kuitenkin eräs Sallasta Posiolle muuttanut vanhan ajan korpikommunisti teki valituksen asiasta, tehty sopimus oli kuulemma kunnan näkökulmasta todella huono. Prosessin kestäessä, lyhytpinnaisena miehenä kyllästyin ja ilmoitin rehvakkaasti, että Lappi saa pärjätä ilman Jokkeria, jos yhtä tonttia eivät saa minulle vuokrattua. Näin maan upein viihdekeskus jäi syntymättä.
Etsiessäni uutta mökkiä Saarijärveltä minuun otti yhteyttä Pääjärven koulun johtajaopettaja, joka tarjosi minulle Kouheroisenniemessä ollutta tilaa ostettavaksi. Oman kertomansa mukaan hän oli ostanut tilan isännältä, jonka poika sai vastineeksi hyvän päästötodistuksen.
Kun mieluummin katiskassa olleiden ahvenien lukumääriä laskeneen pojan päästötodistus oli täynnä kymppejä, opettaja oli kysynyt mielipidettä todistuksesta tämän isältä. Pimeässä pirtissä keinutellut isäntä oli todennut pitkän pohdinnan jälkeen, että ”Olisi siitä laulusta yhdeksikkökin riittänyt”.
Minulle Saarijärven seutu ei ollut tuolloin vielä kovin tuttu, mutta samaan aikaan Pullistuksen toimistolla ollut puheenjohtaja Hakkarainen kehotti minua lähtemään katsomaan paikkaa. Myöhemmin Reino möikin minulle Keiteleen Suovanlahdelta ison riihen, josta oli tuleva Lomakouheron päärakennus.
Viimein sitten eräänä kauniina kesäiltana kävelimme katsomaan Kouheroisenniemen tonttia. Mukanani oli myyjän lisäksi Lehtosen Vilho, jonka pihan poikki niemeen kuljimme. Kunnon tietä sinne ei vielä mennyt. Vilhosta tulikin minulle myöhemmin tärkeä ystävä, joka auttoi minua lukuisissa Lomakouheroon liittyvissä asioissa.
Viimein saavuimme korkean kallion päälle. Näkymä oli huikea ja täysin tyyni Pääjärvi välkehti alapuolellamme. Ville kertoi meidän seisovan tanssikallion laella.
Kerroin siinä hetkessä ostavani tilan ja rakentavani paikalle mökkikylän sekä tanssilavan. Minulle oli jäänyt Posiolle Savukoskelta saamiani kelohirsiä suuri määrä.
Olimme riuskan sepän tyttären kanssa kaataneet erään valoisan kesäviikon aikana toistasataa kelopuuta hänen isänsä metsästä. Vedimme kelotukit kahdestaan köyden avulla jäkäläkangasta pitkin kasalle Nuorttijoen rantaan, josta ajatin ne Posiolle.
Meillä oli silloin Toinin kanssa molemmilla omat unelmamme. Minä haaveilin tekeväni hänestä huippu-urheilijan, hän taas haaveili tekevänsä kelopuista yhteisen kotimme tunturin juurelle.
Keloista kuitenkin tulikin lopulta Lomakouheron ensimmäinen mökki sekä Merikievarin pehkusuolle rakentamani savusauna. Kouheron mökki on ymmärtääkseni vielä paikoillaan, Kievarin sauna on palanut jo kymmeniä vuosia sitten.
Näin alkoi Lomakouheron tarina. Kouherosta tulikin sen alkuaikoina monille Saarijärven nuorille ja heidän vanhemmilleen yhtä rakas paikka kuin Posion mökistänikin. Myöhemmin paikka sai kansallista tunnettuutta juoksijasuuruus Martti Vainion vetäessä paikkaa.
