Asfaltointi ja tiemerkintätyöt käynnistyvät toukokuussa Pohjalaismaakuntien alueella

22.5.2024

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kesän 2024 päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan viikolla 19. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa jo kilpailutettujen urakoiden päällystettävä pituus on n. 400 km. Se on viime vuoteen verrattuna yli kolminkertainen. Päällystysurakoitsijoina toimii Peab Industri Oy ja Asfalttikallio Oy.  

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen vuoden 2024 päällystystyöt alkavat viikolla 19 ja 20: 

  • 8.5. valtatie 8, Edsevö, Pietarsaari 
  • 7.5. kantatie 68 Ytteresse – Edsevö, Pietarsaari 
  • 13.5 valtatie 3 Yli-Koskue -Koskue, Kurikka 
  • 13.5 maantie 704 Lentokentäntie, Vaasa 

Päällystystöiden aikataulu on alustava ja ne tarkentuvat vielä kevään aikana ja kohteisiin saattaa kesän aikana tulla myös muutoksia. 

Päällystystyömaat tulevat aiheuttamaan jonkin verran häiriöitä liikenteelle, mutta vilkkaimmilla maanteillä päällystystyöt pyritään tekemään ruuhka-ajat huomioiden sekä joissain tapauksissa yötyönä. Kyseessä on kuitenkin lyhytaikainen haitta ja tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja tarkkaavaisuutta liikenteessä. 

Päällystystyömailla on myös jalkaisin työkoneiden ympärillä liikkuvia työntekijöitä, joiden työturvallisuus on erityisesti syytä huomioida. 

Liiku turvallisesti tietyömaalla, sillä työmaa on myös työpaikka    

  • Hidasta vauhtia – näin turvaat omasi ja muiden turvallisuuden   
  • Varaudu poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin   
  • Ole kärsivällinen, ajoittaista jonoutumista ei voida välttää   
  • Ole valmis pysähtymään   
  • Noudata liikennemerkkejä   

Yksiajorataisilla vilkasliikenteisillä päällystyskohteilla (mm. valta- ja kantatiet) on käytössä saattoauto. Saattoauton avulla työmaan ohittaminen on turvallisempaa ja selkeämpää. Saattoauto myös varmistaa nopeusrajoitusten noudattamisen työkoneiden ja työntekijöiden kohdalla. Saattoauto noutaa sulkuaidalta autojonot mukaansa ja vetää autojonot työmaan ohi. Työmaan lopussa saattoauto ajaa pois edestä ja päästää autot jatkamaan matkaa. Saattoauton valotaululla annetaan ohjeita autoilijoille. Työmaiden kohdalla on alennettuja nopeusrajoituksia, joita on noudatettava niin kauan kuin päällystystyömaan liikennemerkit ovat pystyssä.  

Tiemerkintätyöt käynnistyvät toukokuussa 

Tiemerkintätyöt käynnistyvät toukokuussa. Tiemerkintäurakoitsijana toimii Hot Mix Oy. Pohjalaismaakuntien maanteiden tiemerkinnät ylläpidetään urakka-aikana reilun 5 600 kilometrin matkalta.  

Tiemerkintätyöntekijät toivovat, että kuljettajilla olisi malttia hidastaa tiemerkintätyömaan kohdalla. Liian kova vauhti on vaara ja saattaa sotkea sekä auton että tuoreen maalin. Tiemerkintäautot ja -työmaat hidastavat liikennettä hetkellisesti, ja työstä pyritään kertomaan mahdollisimman selkeästi tiemerkintäautoissa olevilla kylteillä ja valotauluilla. Lisäksi tiemerkintäauto pudottaa tielle sopivin välimatkoin valkoisia vaahtohattaroita. Vaahtohattarat varoittavat autoilijoita tuoreista maalimerkinnöistä sekä edessäpäin liikkuvasta tiemerkintäajoneuvosta.

Tuoretta maalia voi roiskua auton renkaisiin esimerkiksi silloin, kun autoilija ohittaa keskiviivaa maalaavan tiemerkintäauton ja ylittää viivan. Suurin riski on silloin, jos viivaa pitkin ajetaan pitkä matka kovalla vauhdilla. Jos juuri maalattu viiva on pakko ylittää, suosituksena on tehdä ylitys mahdollisimman kohtisuoraan viivan yli. Mikäli autoon tulee maaliroiskeita, on maaliroiskeiden poistoon kotikonsti. Tavallinen rypsiöljy pehmentää muutamalla käsittelyllä tiemerkintämaaliroiskeet, jolloin ne on helpompi pestä pois.  

« Takaisin